maanantai, 14. heinäkuu 2014

Leipomuksia lahjoiksi

En tiedä liekö koskaan maininnut, mutta olen kovin, kovin kyllästynyt tavaroihin. En siis haluaisi antaa kenellekään lahjaksi tavaraa. Lapset toki ovat poikkeus, mutta heillekin pyrin etsimään jotain käyttökelpoista. En sellaista, joka hajoaa hetkessä tai jää kaapin uumeniin. Joskus tässä onnistun, yleensä en :). Sen lisäksi tahtoisin mahdollisimman usein ainakin lasten kummien, opettajien, ohjaajien ym. kohdalla lahjassa tai muistamisessa näkyvän lapsen oma käden jälki.

mimmuskan%20neule%20011-normal.jpg

Tyttäreni puolestaan eivät ole kovinkaan innokkaita näpräilijöitä. He eivät juurikaan askartele tai piirtele koulun ulkopuolella, mikä aiheuttaa hiukan päänvaivaa, kun mietitään muistamisia. Nyt olen kuitenkin keksinyt, että molemmat pitävät leipomisesta. Muffinssien teko onnistuu meidän 7-vuotiaaltakin lähes itsestään. Vähän uunin käytössä ja määrissä pitää auttaa.

mimmuskan%20neule%20020-normal.jpg

Tyttäreni itse ehdotti mustikkamuffinssien leipomista ja kun kaikkia tarvittavia aineita oli kaapissa, niin kulho käteen ja menoksi. Oli sen aika ihana, kuinka ylpeä tyttö oli, kun nämä onnistuivat yli odotusten ja lahjan saajatkin kehuivat makua. Ihana nähdä, kuinka tällaisten onnistumisten jälkeen tyttö tuntuu kasvavan monta senttiä pituutta.

mimmuskan%20neule%20021-normal.jpg

Vaikka juuri kerroin, että tytöt eivät juurikaan näperrä, niin tuolloin tyttäreni oli tehnyt hamahelmistä perhosen ääriviivoja, jotka keksittiin laittaa kortiksi. Kerrankin saatiin viimeistellyn näköinen "paketti". Meillä kun tuppaa kaikki jäämään tai ainakin näyttämään keskeneräiseltä. Rasiat minä taittelin paksuhkosta lahjapaperista. Ajoivat kyllä asian, mutta ehdottomasti parempi olisi ollut kartonki.

mimmuskan%20neule%20017-normal.jpg

Jos jotain vielä saisin toivoa, niin kalenteriin voisimme merkitä ajoissa, milloin ketäkin pitäisi muistaa, jotta ei joka kerta menisi yöhön asti näiden kanssa. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin kesän keskiyön valaistus tekee näistä kuvista aika tunnelmallisia.

perjantai, 30. toukokuu 2014

Neulojia kahdessa polvessa

Olen viime aikoina innostunut neulomaan huiveja. Jouluksikin neuloin huiveja ja nyt ekaluokkalaisen opettajalle.Taitaa kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun muistan ottaa edes kuvan aikaan saannoksistani. Yleensä tahtovat valmistua niin viime tinkaan, ettei ehdi kuvata. Ei tämäkään huivi liian aikaisin valmistunut, mutta saatiinpahan ainakin kuva, joskin taisi mies tarkentaa johonkin muualle, kuin itse huiviin...

mimmuskan%20neule%20032-normal.jpg

Olen nyt kiivaasti yrittänyt selvittää, mikä huivi on kyseessä, mutten mistään löydä ohjetta. Raverlystä sen olen joka tapauksessa napannut ja tykkäsin kyllä neuloa tätä. Valmistui suht nopeasti, on kevyt ja nätti. Tytötkin huokailivat ihastuksesta. Näitä voisin neuloa muutaman lisääkin. 

Tänä vuonna ekaluokan opettajalle oli helppo keksiä lahja. Tytöt ilmoittivat jo syksyllä, että punainen on open lempiväri ja sen todisti opettajan vaatetus. Aina kun näin hänet, hänellä oli päällään punaista. Toivottavasti vielä pitää huiveista. Itse olin lähes tyytyväinen. Käsialani ei vieläkään ole tasainen, eikä pingotuskaan auttanut asiaa. Sen lisäksi huiviin tuli muutama virhe, jota en neuloessa huomannut. Täytyy vain ensi kerralla ottaa opikseen ja yrittää entistä enemmän :)

mimmuskan%20neule%20041-normal.jpg

Nuorempi tyttö oppi jo pari vuotta sitten neulomaan ja on enempi ja vähempi taitoaan harjoittanut. Kevättalvella hänkin halusi ryhtyä neulomaan opettajalle lahjaa. Suurin epäilyksin annoin hänelle puuvillalankaa ja loin parikymmentä silmukkaa. Yllätyksekseni neulominen lähti sujumaan varsin hyvin ja aika nopeasti päätettiin, että tyttäreni neuloo ekalle opettajalleen tiskirätin. Olen todennut sen hyväksi neuleeksi, koska sitä voi käyttää, vaikka neule ei kaunis olisikaan ja voi hyvillä mielin heittää pois aikanaan. Rätin valmistuttua siistin reunat virkkaamalla kiinteitä pari kerrosta ympäri.

mimmuskan%20neule%20050-normal.jpg

Olen kyllä erittäin tyytyväinen tyttäreni pitkäjänteisyyteen ja kärsivällisyyteen. En ihan keväällä uskonut, että opettaja saa ekaluokkalaiseni neuloman rätin. Taitaa meidän perheeseen tulla neuloja jo toisessa polvessa <3

tiistai, 18. maaliskuu 2014

Tarina jakkaroista

Olipa kerran tylsät kuluneet puiset jakkarat, joita rakastin, mutta joista ei ollut silmäniloa. Meni monta vuotta ja jaksoin aina vain haaveilla kauniista värikkäistä jakkaroista. Projekti vain tuppasi venymään. Ylipäätään projektien aloittaminen on vaikeinta, mutta vaikka pääsisin alkuun, niin usein myös loppuun saattaminen tuottaa vaikeuksia. Aika vaikea yhtälö.

syysloma2013%20013-normal.jpg

Jakkarat eivät ole ainoita, jotka joutuvat odottamaan uutta nousuaan.Suunnittelen paljon, mutta toteutan vähän. No viime kesänä vihdoin saimme maalattua tyttäriemme huoneet suunniteltuamme asiaa huolella noin kaksi vuotta. Maalia jäi sopivasti yli, jakkarat olivat houkuttelevasti tiellä, minulla oli sopivasti vain kolme hommaa menossa (yksi oli aitojen maalaaminen) ja paljon energiaa. Mitä siitä sitten seurasi? Tietysti jakkaroiden uusi aikakausi. Aikaa meni ehkä tunti. Tähden maalaaminen toisen tunnin, jos lasketaan että etsin tähden mallin leikkasin ja sovitin tuoliin. Tähti tehtiin "puhdistamalla" aidan maalauksessa käytettyä pensseliä. Kaikki vain sattui osumaan nappiin ja siitä seurasi maalatut jakkarat.

syysloma2013%20015-normal.jpg

Eivät ehkä värikkäitä, eivätkä yksikään huolellisista suunnitelmista toteutunut, mutta tuolit ovat iloisia uudesta pinnastaan, lisääntyneestä käytöstä ja omistaja tyytyväinen aikaan saannokseensa. Tarinan opetus oli, että tekemättömät työt rasittavat enemmän kuin tehdyt työt. Ei, ei se näy edelleenkään käytännössä, mutta olen yrittänyt ja lupaan yrittää enemissä määrin suunnitella vähemmän ja toteuttaa enemmän.

perjantai, 7. helmikuu 2014

Helmiä ja suunnitelmia

Pitääkin muuten esitellä ystäväni tekemiä helmiavainnauhoja. Sain tällaiset häneltä joululahjaksi. Sanomattakin lienee selvää, että rakastuin näihin ikihyviksi! joulu%20ja%20sohva%20053-normal.jpgjoulu%20ja%20sohva%20067-normal.jpgjoulu%20ja%20sohva%20075-normal.jpg

Lisää voitte käydä ihastelemassa Helmiä kolvissa blogissa. Kiitos S paljon lahjasta. Ovat päivittäisessä käytössä.

Viikonloppu onkin kovin työteliäs. Armas pikkusiskoni, joka muuten on aivan mahtava, luottaa liikaa käsityötaitoihini. Hän toivoi pienelle pojalleen lahjaksi geomajaa. Jos ette tiedä, mitä tarkoitan, niin ei huolta. En tiennyt minäkään, mutta vinkkiä löytyy Weekday Carnival blogista. Suurin huoleni liittyy siihen, että vaikka minulla onkin OK ominkäsin kirja lainassa, niin ohjeet eivät ole "for dummies" -tyylisiä, vaan itse joutuu tekemään kaavatkin. Eihän se nyt mahdotonta pitäisi olla, tehdä 54 cm/kantti olevat kolmion kaavat, mutta silti jo etukäteen hirvittää.

Projekti kohtasi vastoin käymisiä jo heti alkuun, kun kangaskaupassa ei ollut riittävän montaa pitkää vetoketjua, joten jouduin jo heti alkuun säveltämään. Siskoni niin rakastaa symmetriaa ja täsmällisyyttä. Noh, minun kanssani sitä ei saa ;), joten tyytyköön eri mittaisiin vetoketjuihin. Viikonloppuna siis aion ryhtyä urakkaan. Muutenhan tämä ei liene vaikeaa, mutta vetoketjut ja minä emme ole koskaan tulleet toimeen. Katsotaan riittääkö 15 vetoketjua muuttamaan suhdettamme.

keskiviikko, 29. tammikuu 2014

Marenkiset kuppikakut

Ekaluokkalainen sai synttärilahjaksi aivan ihanan kuppikakut kirjan. Ihanan siksi, että sisällä on ihan tarkat ja kuvalliset ohjeet kuinka kuppikakkuja tehdään. Vielä hän ei toki pysty niitä itsekseen tekemään, mutta pystyy ihailemaan kuvia ja suunnittelemaan, mitä tekee.

Aikansa suunniteltuaan päästiin sitten asiaan eli leipomaan. Tietysti tyttäremme valitsi päivän, jolloin meillä ei ollut mitään kotona, mutta sepä olikin niin jännää, kun käytiin varta vasten lähikaupasta hakemaan tarvikkeita.

joulu%20ja%20sohva%20105-normal.jpg

En nyt millään muista, mikä oli tämän kuppikakun nimi, mutta päällysteenä oli marenkia, eli valkuaisvaahtoa. Itse en oikeastaan ole pitänyt kuppikakuista, sillä minulle on jäänyt kuva, että ovat kuivakan makuisia. Tämä ei kuitenkaan ollut, joten ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun meillä leivotaan kuppikakkuja. Ohjeitakin on varmasti vielä monta kymmentä kokeilematta.

joulu%20ja%20sohva%20103-normal.jpg

Ihaninta tässä kuitenkin oli se, kuinka ylpeä pikkuleipuri meillä oli. Alkoi ihan omaatuntoa soimata, kun muistin kuinka esikoisen kanssa ollaan leivottu siitä asti, kun hällä on lusikka kädessä pysynyt ja jatketaan edelleen. Ehkä parannan tapani ja yritän leipoa kahdestaan myös tämän nuoremman kanssa.