Kakku oli siskonpoikani 1-v syntymäpäiville. Kuorrutus on sokerimassasta ja epätasaisuus johtui siitä, että siskoni ei halunnut väliin kermaa tai edes hilloa tasoittamaan. Tähdet ovat myös värjättyä sokerikuorrutetta.Välissä oli sitruslime-rahkaa ja valkosuklaata. Epätasaisuuksia lukuunottamatta olin ihan tyytyväinen kakkuun.

Tyttäremme pitävät kovasti keittiöpuuhista. Jostain syystä minä olen viime aikoina väsähtänyt, enkä oikein jaksa tyttöjen kanssa keittiössä puuhailla. Meille oli tulossa vieraita kylään, jolloin innostuin väsäämään jotain helppoja naposteltavia tyttöjen kanssa. Aikaa vievää puuhaahan se oli, mutta olimme kyllä  tyytyväisiä lopputuloksiin. Tytöt olivat oivia cocktailtikkujen tekijöitä ja ruissipsien täyttäjiä. Ennen kaikkea kaikilla oli mukavaa näitä tehdessä :)

Ulkona on niin uskomattoman kaunista! Mittari näytti melkein 30 astetta pakkasta. Olisi niin ihana käydä ulkona kuvaamaassa pakkasen huurruttamia puita, mutta kun valoisan aikaan ollaan töissä. Josko sitä huomenna muistaisi ottaa kameran mukaan töihin.

Viikonlopun aikana sain kuvattua pipot. Ensimmäinen pipo on Wurm (raverly linkki), jota jo jonkin aikaa olin ihastellut. Esikoiseni näki, kun selailin pipo-ohjeita ja ihastui myös makkarapipoon. Hänelle neuloinkin koekappaleen. Pipo oli minunkin mittakaavallani nopea ja helppo. Neulon ehdottomasti tällaisen itsellenikin.

Ihan ohjeen mukaan en mennyt, sillä en tehnyt taitetta resoriin. Tyttö on pitänyt pipostaan kovasti. Jos jotain tekisin toisin, niin vähentäisin ehkä pari mallikertaa, mutta kelpaa noinkin. Lankana äitini lahjoittamaa vanhaa nallelankaa.

Toinen pipo meni nuoremmalle tytölleni. Minähän ostin Alpakka lankaa syksyllä, jotta saisin molemmille tytöilleni jotkin päähineet. Lankaa menikin yllättäen paljon esikoisen huiviin, joten nuoremman pipoon ei jäänyt riittävästi. Karusti vain jatkoin valkoisella Alpakka langalla (merkeistä ei enää ole mitään hajua...)

Tässä harmittaakin se, etten yhtään ajatellut, että olisin voinut tehdä vaikka raitoja tai muita kuvioita. Nuorempi sanoikin, että hän näyttää ihan kaljulta. Virkkasin kukan Perhosefektin blogista löytämälläni mallilla. Johan alkoi tytöllekin kelvata :), vaikka kiinnitin kukan liian ylös :/.  Pipo on kuitenkin loistava esim. luistelukypärän alla, ohut ja lämmin.

Nuoremmastani on todella vaikea ottaa kuvia, sillä hänellä on ihan omat visionsa kuinka poseeraa kuvissa :) Pipoa ei näkynyt kunnolla oikein missään kuvassa, mutta koska kyseessä on ihan peruspipo omasta päästä neulottuna, ei liene mikään suuri menetys :)

Muistaakseni olen joskus tehnyt uuden vuoden lupauksia ja muistelen, että yksi niistä olisi saada kaikki keskeneräiset käsityöni valmiiksi. Kuten niin usein, on tämäkin lupaus jäänyt lupaukseksi. Olen toki saanut monta keskeneräistä työtä valmiiksi, mutta tahtoo olla niin, että jokaista valmistunutta keskeneräistä työtä kohden löytyy uusi keskeneräinen työ. Vaan eikös se tavallaan ole myös käsitöiden ajatus, kokeilla paljon uutta? Tärkeintä on matka, eikä päämäärä jne :).

Minulla itseasiassa on kaksi valmista pipoa ja lapaset odottamassa valoista kuvaushetkeä. Ehkä sellainenkin vielä löytyy ja pääsen ylpeänä esittelemään tuotoksiani.

Tätä ei nyt voi uuden vuoden lupaukseksi laskea, mutta pyhinä suivaannuin täysin kotitöihin. En siis tekemiseen, vaan siihen, että näytti siltä, että vain minä niitä tein! Siispä tein meille kotityölistat, jossa on neljä kohtaa. Viikon jälkeen homma vaihtuu. Jokainen perheen asukas iästä riippumatta pääsee tekemään joka päivä kotitöitä. Noh, muutamia poikkeuksia tietysti on. Joka viikolla on myös viikon tähti, jolla on helpoin kotityö ja jos hommat ovat hoituneet, viikon tähti päättää, mitä tehdään lauantaina yhdessä. Vielä ainakin innostus on huipussaan ja toivottavasti tämä helpottaisi edes hieman meidän kaoottista elämäämme...

Ja jos vielä päätän käsityöaiheeseen, niin mainittakoon, että esikoiseni on kovin innostunut neulomaan! Kovasti olen yrittänyt puhua, että neuloisi rättejä meillekin, eikä vain lahjoiksi. Me niiiiin tarvittaisiin lisää rättejä :). Vaan saas nähdä, minne seuraava rätti matkaa.

Nyt tähän ne muutamat lahjat, jotka saatiin käsin tehtyä. Ei ollut tarkoituksellista, mutta huomasin, että tänä vuonna oli rättivuosi :). Kesällä oli työkaverin kanssa puhe neulotuista/virkatuista räteistä. Hän innostui ajatuksesta ja päätin jo kesällä, että neuloisin hänelle vaaleanpunaiset rätit. Näitä tehdessä neulominen ei huvittanut yhtään, joten päätin virkata rätit.

Jotenkin hassusti kupruilevat tuossa. Suht tasaiset reunat niihin kyllä sain, kun virkkasin puolipylväät reunoja kiertämään. Malli on ihan omasta päästä keksitty. Rättien alla näkyy mieheni mummon virkkaama päiväpeitto, joka on meidän (minun) suuri aarre.

Esikoinen halusi myös neuloa opettajalle jotain lahjaksi. Kovin yritti isotöisiä lahjoja ehdottaa. Lopulta innostui tekemään rätin hänkin. Alku oli vähän takkuista, mutta puolen välin jälkeen alkoi sujua ja valmistuihan se rätti ajoissa opettajalle.

 Olen äärettömän ylpeä hänestä, sillä hänellekään töiden loppuun saattaminen ei ole helppoa. Minä päättelin ja virkkasin reunoihin kiinteillä silmukoilla kerroksen, mutta muuten on rätti hänen tekemänsä. Opettajakin oli kuulemma pitänyt lahjasta, eikä meinaa raaskia sitä rättinä käyttää :)

Tuolla "käsityökorissa" odottaakin jo pari valmista työtä päättelyä, mutta ennen niiden esittelmistä me hiljennymme joulun viettoon!

Oikein rauhaisaa ja rentouttavaa joulua!

...jo joulu sarastaa.

Tänäkin vuonna kävi, niinkuin niin monena vuotena aikaisemminkin. Oma tekoiset lahjat jäävät puolitiehen. No, jokusen saan valmiiksi ja toivottavasti ehdin ottaa niistä kuvat, kun valmistuvat. Harmittaa vain niin kovasti, kun jäävät kesken, mutta ovatpaha jo alussa ensi vuotta ajatellen :). Näinhän minulla yleensä asiat menevät. Aloitan tänä vuonna ja saan ne ensi vuonna valmiiksi.

Tänä vuonna samoin kävi myös leipomuksille. En yksinkertaisesti ehtinyt leipomaan pipareita kummempaa. Harmittaa tietysti, mutta minulle on niin paljon tärkeämpää, että kaikilla muillakin on mukava mieli. Nyt toisaalta kyseenalaistin moisen ajattelun. Jos minun jouluni tulee puuhailemisesta, niin miksi minun pitäisi jättää ne tekemättä ja juosta kaupoissa, mitä inhoan. Ihan vain siksi, että perheellä olisi hyvä mieli. Mutta on tällä juoksemisella toinenkin puoli, sillä ihan hirmuisen ihanaahan se on käydä lasten joulujuhlissa, kuunnella ja katsella, mitä ovat vuoden aikana oppineet. Ilman juoksemista näitäkään en olisi todistamassa :)

En siis anna minkään turhan päiväisen masentaa minua, en edes kurjan sään. Eikös se ole niin, että joulu tulee siitä, mitä sydämessään tuntee? Ei siihen tarvitse kaikkien asioiden olla täydellisesti. Mukavan rauhaisaa joulunalusviikkoa!

Joskus, ihan vain joskus, meinaan hermostua tähän juoksemiseen ja kiireeseen. Kun tähän vielä yhdistetään ominaisuuteni sotkea päivät ja ajat, on soppa ihan valmis. Esimerkkinä eilinen päivä, kun kiireisen työpäiväpuolikkaan jälkeen juoksin bussiin, josta nipinnapin myöhästyin. Periaatteessa en olisi päässyt aikaisemmin, eli en siitä syytä itseäni. Koska en pystynyt aikaa peruumaan, jouduin tilaamaan taksin, jotta ehtisin tapaamiseen. Tilasin ja ehdin paikalle vain muutaman minuutin myöhässä, ihan vain huomatakseni, että minun piti olla tapaamisessa jo toista tuntia sitten. Siitä hetkestä oli ilo kaukana...

Ai että minä kadehdin ihmisiä, jotka ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tavarat mukana ja aina edustavan näköisenä.

Sama koskee tietysti myös kotiasioita. Kuinka sekaisein ne asiat voi olla. Missä välissä sitä ehtisi ylipäänsä siivoamaan ja puunaamaan? Eihän ehditä kunnolla kotona olla ja kun olemme, niin silloin kyllä siivotaan, mutta mikä on se riittävä kotonaoloaika, niin että kaikki tai edes suurin osa tavaroista olisi järjestyksessä? Vaan ei auta valittaa, sillä monta kertaa mieluummin elän täyttä elämää kiireineni, kun makoilen tyhjän panttina sohvalla. Tällä hetkellä vain ärsytyskynnykseni on täynnä! Ehkä jo huomenna on asian tiimoilta parempi mieli ja jaksan taas juosta paikasta toiseen.

Pitkän viikonlopun aikana pyysimme paria isomman tyttösen kaveria pipareita leipomaan ja koristelemaan. Muutama onneksi pääsi ja he jäivätkin sitten yöksi asti ja jatkoivat aamulla koristeluja. Nuorimmainenkin oli mukana koristeluissa ja voi ihme, että tuli hyvin sokerisia taloja :) Jos oikein tarkasti katsoo, niin katto näkyy taustalla.

Kokonainen kylähän me saatiin aikaseksi :) 10 niitä tuli yhteensä

Pari taloa lähempää. Talot ovat pieniä n. 10 cm korkeita ja suunnilleen saman verran leveitä. Jostan netistä printtasin pienen talon kaavat. Tein näillä kaavoilla jo viime vuonna ja pidin kovasti. Ainakin itse pidän isojen talojen syöntiä tuskaisena. Tällainenkin tekee jo itselle tiukkaa, mutta lasten avulla ollaan tämän kokoiset talot saatu hyvin syötyä.

Koristeiden määrästä ei tingitty :)

Ensimmäinen talvikuva muuten on parin vuoden takaa, mutta tuo maisema tuli mieleeni, kun katselin pipareita leipoessa ulos ikkunasta. Lunta oli satanut reilusti ja oli niin ihana talvinen maisema. Nytkin taitaa sataa, mutta taitaa tulla räntänä, kun mittari on nollan paikeilla. Voi tuota harmautta ja synkkyyttä. Sitä kunnon talvea odotellessa!

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!

Alkuun laitan kuvan meidän 5-vuotiaan tyttömme tekemästä tuikkukiposta. He olivat tällaiset itsenäisyyspäivän tuikkukipot tehneet päiväkodissa. En tiedä, mitä maalia ovat kippoihin käyttäneet, mutta minusta tuo näytti upealta. On varmasti kovalla käytöllä, vaikka hiukan arveluttaa, kun on pilttipurkkiin tehty. Jospa se kuitenkin kestää, tai ehkä hommaan sinne led-kynttilän.

Meillä olikin kovin vauhdikas pitkä viikonloppu. Tehtiin ainakin sata asiaa ja mukavaa oli. Tosin itse en koe olevani kovin levännyt, mutta ehkä se ei ollut tällä kertaa tarkoituskaan. Siivosimme urakalla, kävimme kansalaisopiston namien valmistus kurssilla esikoisen kanssa ja vielä vietimme piparitalkoita useamman tytön voimin. Niistä tuotoksista kuvia tulossa.

Tähän laitan kuvan meidän joulukalenterista. Näin tämmöisen Martha Stewartin ohjelmassa ja siitä paikasta päätin sellaisen tehdä meille. Ohjelmassa teko näytti paljon helpommalta, mutta onnistui se minultakin. Kuvaus oli hiukan haasteellista, kun oli heijastavat purkit. Tarpeeksi kun etsi eri kuvakulmia, niin sain jonkunlaisen kuvan. Olisi ihanaa oppia ottamaan kunnon kuvia...

Ei ihan samaa kaliiperia Marthan kanssa, mutta kelpaa kyllä meidän tarkoitukseemme :). Kovin oli kimaltavaa työtä ja uskotte varmaan, että olimme aika hileisiä tämän askartelun jälkeen ;)

Ups, sukkasato oli ja meni.

En vain ehtinyt postata aikaisemmin tuotoksiani. Ihan mukavasti sain neulottua kummilapsilleni sukkia. Yksi jäi ilman, mutta hänkin vain siksi, kun lanka loppui kesken. Yhdet sukat menivät käyttöön ilman, että muistin kuvata. Eli yhteensä neljät sukat tuli tänä vuonna tehtyä :)

Minulla outo tapa, sillä ostan kerän lankaa ja niistä neulon niin monelle kuin on riittänyt. Voisin ehkä tehdä välillä muillakin väreillä, mutta tunnen itseni, enkä saa langanlopuista mitään aikaiseksi. Siksi tahdon tehdä vain yhden kerän kerrallaan. Ensi vuonna taidan kuitenkin ostaa kaksi kerää erilaisia lankoja, sillä lapset kasvavat ja veikkaan, että ensi vuonna ei tule näin montaa sukkaa yhdestä kerästä :)

Niin ja siis lankojahan minulla on, kuten jostain aiemmasta postauksesta voi nähdä. Ovat vain kovin hempeitä pojille. On se ihanaa, kun on noita kummipoikia. Vaihtelua värimaailmaan ja pysyy vähän tuossa poikienkin maailmassa mukana.

Tänä vuonna suurin osa ystävistäni täyttää pyöreitä. Mietin monesti, kuinka heitä muistasin. Usein päädyin käsityöpuoteihin ja sieltä ostin jotain heille sopivaa. Onnistuin kuitenkin neulomaan lapaset yhdelle ystävälleni. Ihastuin täysin alpakka lankaan ja siitä neuloin ystävällenikin lapaset. Ajatuksena oli talvimarjat. Toteutus ei todellakaan ollut, mitä ajattelin, sillä ajattelin päälle kirjoa kiekurat, jotka olisivat oksia ja niihin ommella helmet marjoiksi. No, helmet sain ommeltua, mutta päälle kirjominen ei onnistunut, ei sitten millään, joten jätin ne pois.

Lapaset ovat tyttäreni kädessä, joten ovat todella väljät, mutta saajalleen suunnilleen sopivat :) (Kelpo kuvauspaikkakin oli tyttäreni valitsema.) Mietin pitkään, todella pitkään ilkeänkö edes lähettää näitä hänelle. Mielikuva, kun ei vastannut odotuksiani, ei ollenkaan. Lähetin kuitenkin, sillä häntä ajatellen nämä oli neulottu ja vaikka osaa kyllä neuloa, niin tuskin itsellensä olisi lapasia neulonut. Eikä minulla ollut siihen hätään mitään muutakaan laittaa lahjaksi. Onnekseni hän piti lapasista paljon ja näin ne käytössäkin, joten ehkä nämä voidaan loppujen lopuksi laskea onnistuneen.  

Vihdoinkin jotain käsityötä! Olen kovasti innostunut neulomisesta, kun sitä voi tehdä telkkarin edessä. Muuten en varmasti pystyisikään mitään käsitöitä tekemään. Onneksi on yksisarjat, muuten olisi käsityörintamalla hyvin hiljaista. Ihan kuin se vilkasta olisi nytkään. Ei se määrä, vaan se rentoutuminen :). Plussaa on aina, kun voi jotain valmista esitellä.

Löysin paikallisen kauppahallin lankakaupasta ihanaa esikoiseni lempiväristä alpakkalankaa. Koska olin kuullut niin paljon hyvää alpakasta, oli minun ihan pakko ostaa sitä. Samaan aikaan minulla oli joku neulekirja kirjastosta lainassa, jossa oli hauska idea. Neulottu huivi. Esikoiseni ihastui ideaan (no, mihinkäpäs hän ei ihastuisi), joten lupasin neuloa hänelle sellaiset. Lisäksi hän bongasi kämmekkäät, jotka hyvin rehvakkaasti lupasin hälle neuloa.

Tässä on valmis huivi. Ohje on omasta päästä, idea ei. Huivi lähti kapenemaan hiukan liian hitaasti, mutta ei käyttöä haittaa. Huivi kiinnitetään niskasta napeilla. Virkkasin reunoista lähtevät lärpäkkeet, jotka tulevat toistensa päälle ja saa napeilla kiinni. On ollut hyväksi havaittu, sillä ei ole kertaakaan tarvinnut nappeja avata ja ovat vieläkin menossa mukana. Vaan mietinpä, että miksei niitä voinut suoraan kiinnittää toisiinsa?

Tässä ovat sitten saman sarjan kämmekkäät. Pieni moka tuli, kun neuloin näitä, sillä esikoiseni on käsiltään ja jaloiltaan minua hiukan isompi. Neuloin sitten omalle kädelleni sopivat, mutta en huomioinut, että hänellä on kuitenkin huomattavan paljon kapeammat kädet. No, ei makeaa mahan täydeltä. Hän kuitenkin pitää kovasti huivista ja kämmekkäistä. Ovathan ne pehmeitä ja lämpimiä, eivätkä kutita yhtään!

Olen kuin olenkin syksy ihminen, nykyisin. Ennen vihasin syksyä, sen pimeyttä ja surullisuutta. Nykyisin pidän juuri noista ja syksyn tuoksuista sekä väreistä. Syksyisin tuntuu, kun puhkuisin energiaa ja ideoita. Se on kuin uuden alku.

Kävimme tyttöjen kanssa luontopolulla ja ihmeekseni hekin viihtyivät ja jaksoivat kävellä polun lähes valittamatta. Luonnossa liikkuminen on niin rauhoittavaa. Ravintoa sielulle :). Otin paljon kuvia ja tästä tuli minun suosikkini. Alaspäin kasvavat sienet.

Olemmehan me toki ahkeroineetkin ja leiponeet tyttöjen kanssa. Teimme pari mustikkapiirakkaa. Toinen piirakka on ihan tutulla ja hyväksi havaitulla ohjeella leivottu. 

Päälle laitettiin mustikoita ja rahkaa, jonka sekaan vatkattiin kananmuna ja lisättiin hiukan sokeria. Herkullista!

Mustikka-marenkipiirakka tehtiin mielenkiinnosta. Ohje oli täältä. Tosin en käyttänyt limen mehua. Herkullinen oli tämäkin, joskin pidin enemmän tuosta edellisestä piirakasta.

Sukkasatokin on alkanut. Sain eilen kämmekkäät valmiiksi. Nyt on puikot terotettu sukkia varten. Materiaalista ei luulisi olevan puutetta. Minä, kun kuvittelin, että minulla ei ole lankoja, mutta mitäs sanotte näistä?

Avaamattomat kerät. Tosin kaikki eivät käy sukkalangoiksi. Kuva ei taida kertoa koko totuutta, sillä langat taitavat olla kolmessa kerroksessa.

Avatut kerät. Joka syksyiseen tapaani olisi tarkoitus neuloa kummipojilleni sukat. Toivottavasti tänä vuonna tulisi sopivammat  kuin edellisenä vuonna :)

Nyt alkaa hidas paluu arkeen. Lomaa on vielä viikko jäljellä, mutta arkeen on ruvettava palaamaan. Viime vuonna jo epäilin ja nyt vahvistui, etten ole lomaihminen ollenkaan. Pidän toki kotona ja jouten olosta, mutten pidä siitä, että kasaan kaikki hommat lomalle. Nytkin on ollut aivan mahtava loma, olen saanut niin monta rästitehtävää tehtyä, etten ikinä uskonut, mutta silti on vain jotenkin plääh olo. No, jos jotain hyvää haluaa etsiä, niin olen todella nauttinut meidän retkistä ja puuhista ja varsinaista tylsää päivää ei ole ollut. Mitä sitä sitten valittamaan :). Käytiinpä pitkästä aikaa metsässäkin. Syötiin puskista vattuja ja mustikoita. Samalla noukittiin piirasmarjat.

Kävimme pari viikkoa sitten myös taidetorilla ihastelemassa sirkusesitystä ja sateen sattuessa pakenimme työpajaan, jossa tytöt askartelivat avaimenperän tuikun metalliosasta. Avaimenperänä tämä ei ehkä toimi, mutta näin myös samalla tekniikalla tehtyjä pitkiä nauhoja ja taas rupesi sormia syyhyttämään. Saas nähdä ehdinkö sellaisikaan koskaan kokeilemaan, mutta laitetaan hautumaan :)

Käsitöitäkin olen tehnyt. Sain slipoverin valmiiksi, mutten tietenkään muistanut ottaa siitä kuvaa. Esikoiselle on huivi viimeistelyä vailla valmis. Paraikaa olen neulonut ystävälleni 30-v lahjaa. Toivottavasti valmistuu ajoissa!

Alkuun on kuva minun löytyneistä ja keskeneräisistä töistäni.Luulen tosin, että kaikki eivät ole tässä. Jokaisen tekeleen keskeneräisyyteen tosin löytyy kohtalaisen pätevä syy :)

Jos aloitetaan vasemmasta yläreunasta, niin vihreät tekeleet ovat tossuja. Toinen on valmis, mutta toinen ei, koska en löydä puikkoja. En ehtinyt saamaan niitä valmiiksi synttäreille, joten innostus lopahti. Olen vuoden mittaan pyrkinyt saamaan keskeneräiset työni valmiiksi, mutta tämä ei etene puikkovajeen vuoksi. Loman aikana olisi tarkoitus siivota käsityökorini ja laatikkoni, jos ne puikot sillä reissulla löytyisivät. Violetit tumput olisivat melko valmiit. Vartta on vain liian vähän, koska lanka loppui kesken. Mietinkin nyt uskaltaisinko käyttää toista huopuvaa lankaa ja tässä miettiessäni varmaan ehtisin hakemaan vielä muutaman kerän lankaa ja saisin tumput valmiiksi. Vihreäruskea tekele puolestaan on amigurumi ja siitä pitäisi pikkuhiljaa valmistua pupu. Melko valmis sekin, mutta tässäkin on koukku hukassa. Tumman vihreä tai turkoosi lanka on viron villaa ja siitä on tulossa minulle revontulihuivi, mutta se on tällainen tee-kun-et-muuta- keksi työ. Valmistuu, kun valmistuu. Sinisestä langasta puolestaan on tulossa liivi kummipojalleni ja se on jo lähestulkoon valmis. Pitääkin, koska synttärit ovat sunnuntaina :).

Tässä olisi kuitenkin pientä savottaa, kun loman aikana yritän saada näitä eteenpäin. Eiköhän ne siitä valmistu, jahka löydän työvälineet joilla tehdä. Sille, että puikot ja koukut ovat hukassa, on tietysti järkisyy, sillä neulon yleensä autossa ja minulla ei ole minkäänlaista käsityöpussukkaa, jolloin käsityöni lojuvat laukun pohjalta ja sieltä joutuvat milloin minnekin. Kun tosiaan näitä käsityökorejakin on 4 niin onhan siinä paikkoja, minne laittaa. Ja huomioitavaa on vielä se, että minä en vieläkään ole saanut aikaiseksi tehdä puikkopussia. Taitaa olla kyllä aika seliseli, mutta kerrankos tuota. Jos sitä vaikka innostuisi jonkunlaista pussukkaa tekemään ;).

Kesässä on äärettömän monta ihanaa asiaa, mutta viime kesinä ihaniksi tapahtumiksi on muodostuneet suvun nyyttikestit. Minun mummon eläessä nyyttikestiä pidettiin epäsäännöllisen säännöllisesti ja muistan meidänkin osallistuneen muutamiin nyyttäreihin. Mummon jättäessä maallisen maailman jäi suku irralliseksi, kunnes jotkut viihteriäät sukulaiseni keksivät herättää nyytikestiperinteen henkiin. Se onkin ollut ihana asia. Jokainen tuo tullessaan jotain ja jo on kekkerit pystyssä. Tänä vuonna veimme mukanamme itse tehtyjä karjalanpiirakoita. Tämä on perinne mieheni puolelta. Anopilla on tapana leipoa näitä joka juhliin. Nämä tehtiin äitini kanssa, joka myös taitaa tämän taidon ja itsekin pikkuhiljaa aioin oppia. Näitä on kyllä nautinto tehdä, mutta onhan se aikaa vievää puuhaa. Silti nautin suunnattomasti näiden tekemisestä. Toivon, että joskus voin vielä lapsillenikin tämän opettaa.

Näitä tehdessä ehdinkin pohtia, että mitähän minun tyttäreni tulvat muistamaan omasta lapsuudestaan. Muistavatkohan he jatkuvan kiireen hoitoon, töihin, harrastuksiin, kauppaan ja siivoamaan. Muistavatkohan he ne mahtavat (?) tietokone- ja wii-pelit, vai jääköhän heille muutakin mieleen, kuten yhdessä leipomiset ja reissuamiset?

Juhannuksen perinteeksi on muodostunut, että esikoinen leipoo meille jälkiruoan. Tänä vuonna hän olikin jo hyvissä ajoin päättänyt, että hän haluaa tehdä riisisuklaata. Mikäs siinä, sillä ohje oli helppo ja täysin tyttäremme hallittavissa. Tällä kertaa riisisuklaa tehtiin oikeasta suklaasta ja oli kyllä suussa sulavaa.

Ohje

2-3 dl riisimuroja

200 g suklaata

Suklaa sulatettiin vesihauteella (kaksi kulhoa päällekäin, jossa alemmassa kiehunutta vettä. Näin tyttö pystyi sulattaman suklaan ihan itse.) Sulanut suklaa kaadettii riisimurojen päälle ja sekoitettiin nopeasti. Mössöstä tehtiin lusikalla pieniä kakkaroita leivinpaperin päälle ja laitettiin pakastimeen jähmettymään.

Olen lähdössä viikon työmatkalle ja meillä on pitkät lennot. Olen ottanut pari neuletyötä mukaan (ja tenttikirjan :/). Toivottavasti tulisi jotain valmista.

Ihana on lähteä, mutta tiedän jo, että vielä ihanampaa on palata! Sitten kun olen toipunut aikaerosta, onkin aika jatkaa lomaa, joka jatkuukin koulun alkuun asti. Se ei kyllä mene siivoessa kuten tämä ensimmäinen pätkä!

Kävin tuossa pari viikkoa sitten neuletapaamisessa, jossa eräs neuloja näytti neulomaansa supermiesrättiä. Malli iski heti päin, sillä olin samaisella reissulla käynyt paikallisessa kauppahallissa ostamassa pellavalankaa. Meillä neulotut rätit ovat saaneet suuren suosion, mutta minua häiritsee se, että meillä on niitä liian vähän ja ehtivät liian harvoin pesuun. Tässä nyt uusin rätti, jonka väristä pidän paljon, eikä mallissakaan mitään vikaa ole. Mukavan yksinkertainen ja nopea neulottava.

Malli on raverlystä. En saa sivua linkitettyä, mutta sieltä se löytyy hakusanalla superman. Ihanan nopea työ oli! Tosin asiaa auttoi se, että jouduin käymään viikonloppuna töissä ja siellä meni aikaa sellaiset 3 h, joista 2 h oli odottamista. Siinähän sitä neuloi kaikessa rauhassa :)

Näin loman kunniaksi pää sauhuaa taas ideoita. Mielessä olisi yksi suurempi virkkausurakka, mutta sen verran tiukkana meinaan pysyä, että kaikki keskeneräiset pikkutyöt on saatava loppuun ennenkuin sellaisen aloitan. Niitähän piisaa, mutta jos sitä yksi kerrallaan ryhtyy tekemään loppuun.

Loma, silloin sitä on luovemmillaan, mutta toisaalta se on niin täynnä ohjelmaa. Enkä tarkoita kylässä käymistä tai kavereiden tapaamista. Nehän on mukavia ja voimaa tuovia asioita. Ehkä sitä pitäisi pitää vähän enemmän vapaata myös arkena, jotta ehtisi jotain isompaakin tekemään. Tai sitten voisi värvätä perheensä mukaan, ettei kaikkea tarvitse itse tehdä. Meillä kun on haaveena vihdoin tehdä pientä pintaremonttia tähän taloon, mutta kun tuntuu, ettei koskaan pääse siihen vaiheeseen, kun kaikkea pientä pitäisi tehdä ennen. Pitäisi vain muistaa, että kaikki aikanaan.