Ekaluokkalainen sai synttärilahjaksi aivan ihanan kuppikakut kirjan. Ihanan siksi, että sisällä on ihan tarkat ja kuvalliset ohjeet kuinka kuppikakkuja tehdään. Vielä hän ei toki pysty niitä itsekseen tekemään, mutta pystyy ihailemaan kuvia ja suunnittelemaan, mitä tekee.

Aikansa suunniteltuaan päästiin sitten asiaan eli leipomaan. Tietysti tyttäremme valitsi päivän, jolloin meillä ei ollut mitään kotona, mutta sepä olikin niin jännää, kun käytiin varta vasten lähikaupasta hakemaan tarvikkeita.

En nyt millään muista, mikä oli tämän kuppikakun nimi, mutta päällysteenä oli marenkia, eli valkuaisvaahtoa. Itse en oikeastaan ole pitänyt kuppikakuista, sillä minulle on jäänyt kuva, että ovat kuivakan makuisia. Tämä ei kuitenkaan ollut, joten ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, kun meillä leivotaan kuppikakkuja. Ohjeitakin on varmasti vielä monta kymmentä kokeilematta.

Ihaninta tässä kuitenkin oli se, kuinka ylpeä pikkuleipuri meillä oli. Alkoi ihan omaatuntoa soimata, kun muistin kuinka esikoisen kanssa ollaan leivottu siitä asti, kun hällä on lusikka kädessä pysynyt ja jatketaan edelleen. Ehkä parannan tapani ja yritän leipoa kahdestaan myös tämän nuoremman kanssa.