Olen viime aikoina innostunut neulomaan huiveja. Jouluksikin neuloin huiveja ja nyt ekaluokkalaisen opettajalle.Taitaa kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun muistan ottaa edes kuvan aikaan saannoksistani. Yleensä tahtovat valmistua niin viime tinkaan, ettei ehdi kuvata. Ei tämäkään huivi liian aikaisin valmistunut, mutta saatiinpahan ainakin kuva, joskin taisi mies tarkentaa johonkin muualle, kuin itse huiviin...

mimmuskan%20neule%20032-normal.jpg

Olen nyt kiivaasti yrittänyt selvittää, mikä huivi on kyseessä, mutten mistään löydä ohjetta. Raverlystä sen olen joka tapauksessa napannut ja tykkäsin kyllä neuloa tätä. Valmistui suht nopeasti, on kevyt ja nätti. Tytötkin huokailivat ihastuksesta. Näitä voisin neuloa muutaman lisääkin. 

Tänä vuonna ekaluokan opettajalle oli helppo keksiä lahja. Tytöt ilmoittivat jo syksyllä, että punainen on open lempiväri ja sen todisti opettajan vaatetus. Aina kun näin hänet, hänellä oli päällään punaista. Toivottavasti vielä pitää huiveista. Itse olin lähes tyytyväinen. Käsialani ei vieläkään ole tasainen, eikä pingotuskaan auttanut asiaa. Sen lisäksi huiviin tuli muutama virhe, jota en neuloessa huomannut. Täytyy vain ensi kerralla ottaa opikseen ja yrittää entistä enemmän :)

mimmuskan%20neule%20041-normal.jpg

Nuorempi tyttö oppi jo pari vuotta sitten neulomaan ja on enempi ja vähempi taitoaan harjoittanut. Kevättalvella hänkin halusi ryhtyä neulomaan opettajalle lahjaa. Suurin epäilyksin annoin hänelle puuvillalankaa ja loin parikymmentä silmukkaa. Yllätyksekseni neulominen lähti sujumaan varsin hyvin ja aika nopeasti päätettiin, että tyttäreni neuloo ekalle opettajalleen tiskirätin. Olen todennut sen hyväksi neuleeksi, koska sitä voi käyttää, vaikka neule ei kaunis olisikaan ja voi hyvillä mielin heittää pois aikanaan. Rätin valmistuttua siistin reunat virkkaamalla kiinteitä pari kerrosta ympäri.

mimmuskan%20neule%20050-normal.jpg

Olen kyllä erittäin tyytyväinen tyttäreni pitkäjänteisyyteen ja kärsivällisyyteen. En ihan keväällä uskonut, että opettaja saa ekaluokkalaiseni neuloman rätin. Taitaa meidän perheeseen tulla neuloja jo toisessa polvessa <3